Poikkeaminen ja suunnittelutarveratkaisu

Poikkeaminen MRL 171 §, 175 §

Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeamisen rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Poikkeamishakemuksen tueksi on aina esitettävä erityinen syy. Vähäinen poikkeaminen voidaan käsitellä rakennusluvan myöntämisen yhteydessä. Poikkeaminen ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia, vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.


Suunnittelutarveratkaisu MRL 16 §, 137 §

Suunnittelutarveratkaisussa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle asemakaavan ulkopuolisilla alueilla, jotka asutuksen tiheyden tai yleiskaavassa olevan määräyksen vuoksi ovat suunnittelutarvealuetta. Suunnittelutarveratkaisumenettelyä sovelletaan myös sellaiseen rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa. Rakentaminen ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle eikä aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä. Rakentamisen on oltava sopivaa maisemalliselta kannalta eikä se saa vaikeuttaa erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Suunnittelutarveratkaisua ei tarvita, jos kyseessä on olemassa olevaan asuntoon tai maatilaan kuuluvan talousrakennuksen rakentaminen tai muun olemassa olevan rakennuksen korjaaminen tai asuinrakennuksen vähäinen laajentaminen.


Poikkeamisen tai suunnittelutarveratkaisun hakeminen ja neuvonta

Poikkeamista tai suunnittelutarveratkaisua haetaan Porin  rakennusvalvontayksiköstä.